Kuva

Kuva

torstai 8. joulukuuta 2016

Talvi meren rannalla

Juuri nyt sataa vettä mutta tällaista säätä oli pari päivää sitten, jolloin kuvasin näitä merenrantamaisemia. Aurinko paistoi silloin vähän aikaa ja hyvin matalalta. Valo tuli jännästi ihan viistosti ja varjotkin olivat jotenkin erilaisia kuin kesällä.

Kuvissa näyttää siltä kuin veden päällä olisi ihan ohutta jäätä paikoitellen. Muuten en kuvista mitään erityisempää talvitunnelmaa huomaa vaikka oli hyvin kylmä ja useita asteita pakkasta. Kun aurinko paistaa tuohon hiekalle, niin sepä näyttääkin jopa lämpimälle. Jos en tietäisi, en arvaisi, että kuvat ovat joulukuulta.










Tänään on muuten Jean Sibeliuksen päivä ja suomalaisen musiikin päivä. Aloin ihmettelemään, että mikäs liputuspäivä nyt taas on, kun näin lipun salossa. Tämä on ollut liputuspäivä vasta vuodesta 2011 alkaen ja päiväksi valittiin Sibeliuksen syntymäpäivä. 

Pitäisiköhän tänään kuunnella vähän Sibeliusta? Tai vaihtoehtoisesti muuta suomalaista musiikkia. Jotakin reipasta ja iloista se voisi kuitenkin olla piristykseksi talven keskelle.


16 kommenttia:

  1. Suomen luonto on kaunis kaikkina vuodenaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Ainakin jos aurinko vähän paistaa. :)

      Poista
  2. Ei niin talviset joulukuun kuvat, kauniit silti. Ja matalalta tuleva valo on hieno näissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matalalta tuleva valo on tosiaan aika kiva. :)

      Poista
  3. Kauniit kuvat!
    Hyvää torstaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa torstai-iltaa myös sinulle!

      Poista
  4. Upeat värit näissä kauniissa kuvissasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Oli mukavaa kun aurinko vähän näyttäytyi.

      Poista
  5. Kun sanoit, että jäätä on, niin kyllä sen sitten huomaakin, mutta muuten on tosiaan melkeinpä kesäisen näköistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin vasta jälkeen päin kuvia katsellessa, että onpas nämä kesäisen näköisiä. Paikan päällä oli kuitenkin hytisyttävän kylmää. :)

      Poista
  6. Onpa tosi kauniit kuvat ja maisemat. Niissä mieli lepää.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!