Kuva

Kuva

torstai 15. syyskuuta 2016

Iltahämärän kuvia

Aurinko laskee nykyisin jo niin aikaisin, että olin myöhässä kun lähdin auringonlaskua kuvaamaan. Ajatus oli, että saisin kuvattua auringonlaskua ja järveä mutta en ehtinyt järven rantaan asti kun tuli jo liian pimeää. Olen vielä sen verran kesäajassa, että kuvittelin valoisan ajan jatkuvan ja jatkuvan aina myöhään yöhön asti. 

Joitakin kuvia silti sain ja melkein sain kuvia pellolla seisovista peuroistakin mutta niitä kuvia ei voi esitellä, sillä kuvissa näkyy vain suttuinen viuhahdus peurapariskunnan kantapäistä. Mutta tiedän nyt paikan minne suunnistan jos yritän uudelleen saada peuroja kuvattua.














Valokuvaus on selkeästi harrastus missä nälkä kasvaa syödessä. Mitä enemmän kuvaa, sitä enemmän tulee asioita mistä haluaa tietää enemmän ja oppia lisää. Pitää ruveta tutkimaan josko löytäisin jonkun kurssin mihin voisin  osallistua. Mutta sitä odotellessa löytyy onneksi paljon valokuvausta käsittelevää kirjallisuutta mistä voi opiskella itsekseenkin.


maanantai 12. syyskuuta 2016

Ylös, ulos ja metsään

On ollut hienoja ilmoja ulkoiluun ja retkeilyyn. Aurinko on paistanut ja lämpö hellinyt ihanasti. Näin mukavalla säällä ei tee mieli olla sisällä vaan ulkoilemaan pitää päästä. Tällaisissa maisemissa kävin retkeilemässä. 






torstai 8. syyskuuta 2016

Syksyn värejä

Lähdin katsomaan, että joko löytyy ruskaa ja kauniita syksyn värejä luonnosta. Luulen, että ruska ei vielä ollut ihan parhaimmillaan vaan pitää lähteä katsomaan vähän myöhemmin uudelleen. Mutta kaunista oli ja syksyiset värit luonnossa ovat aina yhtä ihania.












maanantai 5. syyskuuta 2016

Syksyisiä hetkiä parvekkeella

Vielä voi nauttia parvekkeesta jos säät pysyvät näin mukavan lämpiminä. Laitoin vähän callunoita ruukkuun ja kokeilin sitten kynttilöitäkin. Olen kadottanut kynttilälyhtyni jonnekin, joten testasin pöytäkynttilöitä. 

Tavallisesti minulla on matto parvekkeen lattialla koska betoni tuntuu muuten liian kylmälle mutta se oli mennyt huonoon kuntoon, joten siivosin sen pois kesäkukkien kanssa. Haaveilen puisista laatoista lattialle mutta toisaalta mattokin on ihan kiva.  

Kun ei ole parvekelaseja, en viitsi pitää istuintyynyjä tuoleissa. Parvekkeellamme vierailee niin paljon lintuja, että tuoleista ja kaiteesta saa olla vähän väliä pyyhkimässä linnunkakkaa pois. Joka keväinen vakiovieraamme pulupariskunta on aikonut monta kertaa rakentaa pesänsä parvekkeelle. Viime keväänä olin jo antaa periksi kun rouvapulu taapersi parvekkeen lattialla ja kurnutti niin suloisesti herrapululle, "tule tänne armas, olen löytänyt hurmaavan terassiasunnon tälle kesälle".












lauantai 3. syyskuuta 2016

Pieniä alkuja

Rahapuu on mielestäni viehättävä huonekasvi ja niinpä ostin sellaisen viime syksynä. Vakaana aikeena oli onnistua sen hoidossa mutta toisin kuitenkin kävi. Kasvi tiputti lehden toinen toisensa perään ja lopulta oli jäljellä vain tupsu latvassa, josta äkkiä pelastin niin monta lehteä kuin pystyin. 

Laitoin ne multaan ajatellen, että katsotaan miten käy. Saintpaulioita olen lehtipistokkaista onnistunut lisäämään. Tämä tapahtui muistaakseni helmikuussa. Päivät sitten vierivät eteenpäin ja kuukaudet vaihtuivat. Mitään ei tapahtunut. Kastelin silloin kun muistin. 




Sitten vähitellen kesän aikana alkoi pienen pieniä lehtiä nousta näkyviin mullasta. Mutta kasvu on ollut hyvin hidasta ja vasta nyt ne ovat olleet sen kokoisia, että saatoin erotella ne omiksi osioikseen ja laittaa uudelleen ruukkuun. Nyt vaan jännityksellä odotan, että olenko onnistunut kasvattamaan uuden rahapuun itselleni. Tai vielä parempi, useita. Yksi rahapuun taimi on jo lähtenyt reippaaseen kasvuun. 

Rahapuun hoito-ohjeet löytyvät viime syksyn postauksesta. http://kaksi-huonetta.blogspot.fi/search/label/rahapuu