Kuva

Kuva

torstai 4. elokuuta 2016

Ostoksia ja tuumailua

Pilvistä, sataa ja vähän tuuleekin. On hämärää. Mutta ihan hyvä näin. Istun ikkunan vieressä ja katselen kun pilvet liikkuvat taivaalla. Jokunen lintukin lentää. Yksi ensin ja sitten useampi. Jostakin luin, että ensimmäiset muuttolinnut ovat jo lähdössä. Sellaiset vanhemmat linnut ja muuten kiireisimmät muuttajat. 




En tiedä mitä kaikkea lintujen syysmuuttoon valmistautuminen pitää sisällään mutta minä valmistauduin syksyisempien päivien tuloon tallustelemalla kauppakeskuksissa. Paljon oli kaikkea alessa. Vain Anttilassa oli erityisen pitkät jonot kassoille ja vähän tungostakin. Sokokselta löysin pehmeän oloiset kengät ja ne ostin. Ihan kesäkengän näköiset mutta käynevät alkusyksyynkin. Kaksi paitaa ostin myös. Pitkähihaisia tarvitsee aina ja toppeja voi käyttää talvellakin neuleen kanssa.






Vaikka omat kouluajat ovat jääneet kauas taakse, elokuu merkitsee minulle yhä uuden ajankohdan alkua. Usein haluan hankkia jotakin uutta tai aloittaa uuden harrastuksen. Voihan olla, että tämä tunne johtuu opitusta käytösmallista. Vuosikausien koulutie opetti uuden lukuvuoden aloittamiseen aina elokuisin ja sitten lasten koulut siihen päälle. Tai ehkä on kyse talveen valmistautumisen tarpeesta. Tiedä tuota sitten. 
Mukavaa elokuuta!


14 kommenttia:

  1. Hämäräksi veti aamukävelyn jälkeen ja valoja tarvitaan. Virittelin jo pallovalosarjojakin, kun yöllä niiden valossa näkee hiippailla....

    VastaaPoista
  2. Kivat kengät sopivat hyvin ton neuletopin kanssa. Ja varmasti muidenkin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eri sävyisiä ruskeita vaatteita olikin nyt paljon tarjolla.

      Poista
  3. Ihana tuo pilvikuva. Vaateostokset piristävät. Itselläni on sama juttu aina syksyllä, että on sellainen uuden aloittamisen tunne. Kunhan syksy pimenee oikein kunnolla, sitten se into hiipuu, mutta ei pidä ajatella sitä vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Into uuteen tuppaa hiipumaan minullakin syksyn edetessä mutta vielä tässä vaiheessa on paljon hyviä aikeita. :)

      Poista
  4. Kauniit kesäkengät, sopivat hyvin yhteen puseroiden kanssa♥

    VastaaPoista
  5. Kauniit kegät! Olen katsellut miten muuttolinnut alkavat lennellä parvissa...selvästi ovat jo lähdössä.

    VastaaPoista
  6. Tuontapaisia pilviä minäkin kameralla joku ilta sitten sihtailin. Hyvät löydöt nuo sinun kenkä- ja pusero-ostoksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus löytyy jotakin kivaa hetimiten. Joskus ei niin millään.

      Poista
  7. Kivoja löytöjä olet tehnyt!
    Minä alan syksyisiä sävyjä jo laittamaan kotiin.
    Ja kyllä niitä syys vaatteitakin tulee jo kaupoista katseltua.
    Elokuu on ihanaa aikaa!
    Mukavaa perjantai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Mukavaa perjantaita myös sinulle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!