Kuva

Kuva

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Nukkuuko meri?

Valokuvausoppaissa kehotetaan etsimään hyviä paikkoja missä voi käydä kuvaamassa samaa maisemaa eri vuorokauden ja vuodenaikoina. Olen kierrellyt siellä sun täällä mutta kovin montaa hyvää paikkaa en ole vielä löytänyt. Viime kertaisella kierroksella löysin kuitenkin muutaman näkymän, jota voin mennä uudelleen kuvaamaan toisenlaisen valon aikaan. 

Näitä hämärän yön kuvia katsellessa tuli hassu ajatus, että olen kuvannut nukkuvaa merta. Oli niin tyyntä ja suorastaan uneliaan rauhallista. Innostuin myös yömaisemista niin paljon, että haluan lähteä toistekin liikkeelle yöaikaan niin kauan kun vielä on valoisia öitä.










Hanhet olivat lähteneet uittamaan poikasiaan ihan useamman hanhiperheen voimin. 


10 kommenttia:

  1. Jännä tunnelma noissa yöllisissä kuvissasi. Varsinkin tuo kivikkokuva on aivan ihana. Minäkin ihastuin juhannusyönä kesäyön valoon, kun ajoimme Keski-Suomesta kotiin. Olisi tehnyt mieli kuvata kaikki mitä näki. Pelloilla oli ihania sumupilviä, mutta emme sitten pysähtyneet niitten takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään tuosta kivikkokuvasta. Ja juuri siitä kohtaa ajattelin mennä ottamaan kuvia uudelleen jos tulee taas kirkkaampia säitä. Minulla on muutamia sumukuvia mutta niitä myös haluaisin saada otettua lisää.

      Poista
  2. Toi olisi kiva idea. Kun muistais ottaa kuvan vaikkapa yhdestä puusta (vaahtera) siitä saisi erinäköisiä kuvia vuodenaikaa nähden.
    Mun poika otti kuvan kaupungista oli kiva seurata neljän vuodenajan muutoksia.
    sulla oli taas ihania kuvia.

    VastaaPoista
  3. Minustakin tuo kivikkokuva on kaikkein tunnelmallisin:) En muuten yhtään ihmettelisi, vaikka meri nukkuisi öisin. Samaa luulen metsästä, sillä päivällä tuuli näyttää heiluttelevan puiden oksia ja lehtiä, mutta öisin on usein aivan tyyntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öisin on tosiaan usein aivan tyyntä. Kun on tottunut näkemään meren aina vähän liikkeessä ja isojakin laineita, niin tuollainen tyyneys ja hiljaisuus oli erikoista.

      Poista