Kuva

Kuva

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän mietteitä

Nyt se talvi sitten tuli. Ei niinkään runsailla lumisateilla varustettuna vaan kovilla pakkasilla. Tällaisilla säillä alan usein ihmetellä muinaisia esi-isiämme, jotka tulivat tänne Suomen niemelle ja jäivät pysyvästi asumaan. Kyllä mahtoivat olla kovaluontoista sakkia. Tai mikä lieneekään ollut niin paha pakkopaikka, etteivät yhtään leudoimmille seuduille jääneet.

Useimmilla nykysuomalaisilla on onneksi suht lämpimät asunnot ja sisällekin tulee lämmin vesi. Mutta näin kylminä päivinä tulee silti mieleen miten ankara sääolosuhde kova pakkanen oikeasti on. Ilmatieteen laitos lupailee kuitenkin jo ensi viikolle vähäisempiä pakkasasteita, mikä on mielestäni vallan mainio asia. 

Sen verran olen ulkoillut, että auringonlaskusta otin joitakin kuvia. Muuten ei näin kireä pakkasilma houkuttele pihalle pistäytymään kuin vain pakollisten kuvioiden verran. 







2 kommenttia:

  1. Kuvissasi on jotain erikoista - niistä näkee, että on pimeää ja silti aurinko "paistaa" ja taivaan väri on hyvin lämmin vaikka sanoit, että ilma on kylmä. Jännittävää kuinka kuva kertoo niin paljon ja jättää katsojan lähes sanattomaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia katsoessani itsekin ihmettelin, että miksei kylmyys näy niissä vaikka pakkasta oli todella paljon.

      Poista